Ruokapalveluvastaava Mankkaan kouluun, Espoo

Etsimme uutta ruokapalveluvastaavaa huolehtimaan Mankkaan alueen pienten oppijoiden ruokailusta!
Työtehtävät
Mankkaan koulun ruokapalveluvastaavana työskentelet tuotantokeittiössä osana viiden henkilön keittiötiimiä. Tuotantokeittiössä valmistuu päivittäin yli 1000 ruoka-annosta, joista 400 tarjoillaan paikan päällä. Loput annokset lähetetään Mankkaan alueen muihin keittiöihin.
Ruokapalveluvastaavana työtehtäviisi lukeutuvat ruoanvalmistuksen lisäksi linjaston hoito, astiahuolto ja omavalvonnasta huolehtiminen. Huolehdit myös muun muassa tilausten tekemisestä, hävikkiseurannasta, varastonhallinnasta ja muista vastaavan tehtävistä.
Työ on kokoaikainen ja työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 07.00 - 15.00 välille. Työvuoroja voi olla satunnaisesti myös viikonloppuisin.
Työsuhde on määräaikainen 04.10.2026. saakka.
Miksi meille?
Meillä olet osa kehittyvää, monipuolista ja osaavaa työyhteisöä, jossa avautuu säännöllisesti urapolkumahdollisuuksia esimerkiksi vastaavasta ruokapalveluohjaajaksi.
Työtehtävän palkkaus:
- 2118,00 €/kk (PAM Matkailu, ravintola ja vapaa-ajan palveluita koskeva työntekijöiden työehtosopimus)
Tehtävän palkka määräytyy valittavan henkilön työkokemuksen mukaan.
Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.
Lue työnantajalupauksemme ja katso mitä ammattilaisemme kertovat työstään!
Edellytämme sinulta
Edellytämme työkokemusta vastaavista tehtävistä vähintään kahden vuoden ajalta tai suoritettua alan tutkintoa. Menestyäksesi työssä tarvitset suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, sekä hygieniapassia.
Etsimällämme henkilöllä on vahva tausta ruoanlaitosta suurtalousympäristössä ja osaamista erityisruokavalioiden parista. Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen Aromi 14- järjestelmän käytöstä.
Valitulta henkilöltä vaadimme voimassa olevan rikosrekisteriotteen (laki lasten- ja nuorten kanssa työskentelystä).
Kiinnostuitko?
Hae heti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä. Hakuaika päättyy 31.08.2025. Huomioithan, että vastaanotamme hakemuksia ainoastaan sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Emme käsittele sähköpostitse saapuneita hakemuksia.
Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Lisätietoja tehtävästä saat rekrytointitiimiltämme sähköpostitse osoitteesta rekrytointi@palmia.fi.
Ihmisten arjen sujuvaksi tekeminen on työtä, joka ei tule koskaan loppumaan. Palmia on merkittävä palvelualan toimija ja tarjoaa laajasti uramahdollisuuksia eri alojen tekijöille. Tarvitsemme jatkuvasti lisää käsiä turvallisuus-, ruoka- ja ravintola-, siivous- sekä kiinteistö- ja talotekniikkapalvelujen tehtäviin. Tule meille jättämään oma kädenjälkesi!
- Osasto
- Ruokapalvelut
- Rooli
- Ruokapalveluvastaava
- Sijainnit
- Espoo
- Kuukausipalkka
- 2 118 € - 2 325 €
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Palmia Oy yrityksenä
Olemme ruoka- ja ravintola-, kiinteistö-, siivous- sekä turvallisuuspalveluja tarjoava palveluyritys. Tarjoamme palveluja yksityiselle sektorille, kaupungeille ja kunnille, valtion toimijoille ja erilaisille yhteisöille. Huolehdimme sujuvasta arjesta Etelä-Suomen alueella, 15 paikkakunnalla. Palvelemme noin 2 500 työntekijän voimin erilaisissa kohteissa: mm. toimistotiloissa, lounasravintoloissa, taloyhtiöissä, yleisötapahtumissa, liikennevälineissä, Olympiastadionilla, Helsingin satamissa, kirjastoissa, suurlähetystöissä, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhusten palvelutaloissa – kaikkiaan yli 1 000 palvelukohteessa.
Palvelumme tuotetaan Suomessa, ja olemme yksi suurimmista työnantajista Etelä-Suomen alueella.
Palmia-nimen alla toimii myös Palmia Palvelut Oy.