Kiinteistöpalveluiden toimialajohtaja

Johtamisen ammattilainen, tule vetämään kiinteistöpalveluidemme liiketoimintaa ja innostamaan ammattilaisiamme päivittäisessä työssään!
Työtehtäväsi
Kiinteistöpalveluiden toimialajohtajana pääset osaksi ammattitaitoista kiinteistöhuollon porukkaamme, työskentelemään kiinteistöpalveluiden toiminnan ytimeen. Kiinteistöpalvelumme työllistää noin 160 alan ammattilaista, jotka työskentelevät kiinteistöjen ulko- ja sisähuoltotehtävien parissa. Palvelemme asiakkaitamme yli 1000 asiakaskohteessa pääkaupunkiseudun, Lahden ja Hämeenlinnan alueella. Tulet osaksi liiketoimintalähtöisesti ajattelevaa johtoryhmäämme ja raportoit työstäsi toimitusjohtajallemme Mikalle.
Roolisi tärkein tehtävä on vastata kiinteistöpalveluidemme kokonaisvaltaisesta ohjauksesta ja toiminnan kannattavuuden kehittämisestä. Tuet kolmea aluepäällikköämme menestymään rooleissaan ja varmistat, että kiinteistöpalvelumme tiimimme pääsee loistamaan omassa työssään.
Kiinteistöpalvelumme huolehtii asiakkaidemme kiinteistöistä, jotta asiakkaamme voivat keskittyä omaan ydintehtäväänsä ja kiinteistön käyttäjät viihtyvät ja tuntevat olonsa turvalliseksi. Toivommekin, että jatkat omalla toiminnallasi asiakassuhteittemme kehittämistä ja ylläpidät asiakkaidemme tyytyväisyyttä.
Toimipisteesi sijaitsee toimistollamme Käpylän Duetto Business Parkissa ja työskentelemme joustavasti hybridimallilla. Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen.
Miksi meille?
Pääset näkemään organisaatiomme ainutlaatuisen muutostilanteen ja kehittämään kanssamme uudenlaista Palmiaa sekä rakentamaan kasvutarinaamme.
Meillä olet osa välittävää, kehittyvää ja monipuolista työyhteisöä. Onnistumisesi tukena sinulla on käytössäsi Palmian kattavat tukitoiminnot, osaavat kollegat ja kokenut tiimi.
Lue lisää Palmiasta, kiinteistöpalveluistamme ja työnantajalupauksemme.
Menesty kanssamme
Tehtävässä onnistuminen edellyttää:
kokemusta ja näyttöjä kiinteistöalan liiketoimintojen operatiivisesta johtamisesta
vahvaa taloudellista ymmärrystä ja tuloksenteko kykyä
tiimiläisiä ja muita kollegoita motivoivaa tiimipelaajan otetta
selkeää ulosantia kirjallisesti ja suullisesti suomen kielellä
Tässä tehtävässä menestyy parhaiten kiinteistöalan ammattilainen, jolla on kokemusta liiketoiminnan tuloksen kehittämisestä ja henkilöstöjohtamisesta. Tehtävään valittavalta henkilöltä toivomme halua olla läsnä tiimilleen ja kykyä johtaa heitä omalla esimerkillä.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja antaa to 15.1. klo 9-10.30 ja ma 19.1. klo 14-15 Kiira Käck, Head of recruitment p. 0401846018. Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös sähköpostitse kiira.kack@palmia.fi.
Hakuaika päättyy 28.1.2026. Huomioithan, että vastaanotamme hakemuksia ainoastaan sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Emme käsittele sähköpostitse saapuneita hakemuksia.
Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Ihmisten arjen sujuvaksi tekeminen on työtä, joka ei tule koskaan loppumaan. Palmia on merkittävä palvelualan toimija ja tarjoaa laajasti uramahdollisuuksia eri alojen tekijöille. Tarvitsemme jatkuvasti lisää käsiä turvallisuus-, ruoka- ja ravintola-, siivous- sekä kiinteistö- ja talotekniikkapalvelujen tehtäviin. Tule meille jättämään oma kädenjälkesi!
- Osasto
- Hallinto
- Sijainnit
- Duetto Business Park
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Palmia Oy yrityksenä
Olemme ruoka- ja ravintola-, kiinteistö-, siivous- sekä turvallisuuspalveluja tarjoava palveluyritys. Tarjoamme palveluja yksityiselle sektorille, kaupungeille ja kunnille, valtion toimijoille ja erilaisille yhteisöille. Huolehdimme sujuvasta arjesta Etelä-Suomen alueella, 15 paikkakunnalla. Palvelemme noin 2 500 työntekijän voimin erilaisissa kohteissa: mm. toimistotiloissa, lounasravintoloissa, taloyhtiöissä, yleisötapahtumissa, liikennevälineissä, Olympiastadionilla, Helsingin satamissa, kirjastoissa, suurlähetystöissä, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhusten palvelutaloissa – kaikkiaan yli 1 000 palvelukohteessa.
Palvelumme tuotetaan Suomessa, ja olemme yksi suurimmista työnantajista Etelä-Suomen alueella.
Palmia-nimen alla toimii myös Palmia Palvelut Oy.